Tobk-Rangers Tolkkisen kotisivut

Kauden viimeiseen vierastaistoon lähdettiin Porvooseen hivenen vajaamiehisenä puolustamaan puhdasta tappiotiliä. Neljästä Porvoon pelistä olimme saaneet 7 pojoa kasaan. Kauden aikaisemmassa kohtaamisessa Tolkkinen kaatui, mutta hivenen sellainen kuva jäi, että joukkue ei oikein saanut parastaan irti. Edellisestä sarjapelistä oli kuukauden tauko, sillä yhdestä ottelusiirrosta ja otteluohjelmasta johtuen meillä ei ollut yhtään peliä helmikuussa.

Ottelu alkoi vauhdikkaassa merkeissä, Tolkkisen pojilla oli huomattavasti parempi tempo otteissaan, kuin Hyvinkäällä ja vielä kun, tosipeleistä oli meillä aikaa, niin peli pyörikin ajoittain pahasti meidän päädyssä. Tolkkisen peli perustui vahvaan luitsteluun, kun taas me pyrittiin pelaamaan ketjuina ja siirtelemään palloa mieheltä toiselle. Tasapäisen väännön jälkeen eka erä päättyi kotijoukkueen johtaessa 3-2. Erän viime sekunneilla kakkosketju teki vaparista komean maalin, mutta se hylättiin, koska vapari lähti liikkuvasta pallosta.

Sama ketju pääsi antamaan vaparia toisen erän alussa samasta paikasta ja nyt kuvio saatiin kohilleen ja lämäri upposi putken juureen. Toinen erä oli hivenen ensimmäistä rikkonaisempi ja voittoa suorastaan tyrkytettiin meille. Pääsimme pelaamaan ylivoimaa ensin 5 minsaa, kun Tolkkisen mies kaiveli Arskan nenää mailansa kärjellä. Kuitenkin kyseinen yv tuherrettiin todella surkeasti, parhaat paikat taisi siunaantua kotijoukkueelle. Ottelun loppuun Tolkkiselle puhalleettiin vielä kakkonen tilanteessa 5 - 5 ja ratkaisun paikat oli omissa hokeissa, mutta ei....samanlaista tuherrusta kuin aikaisemmin, joten tasainen vääntö päättyi noihin 5 - 5 lukemiin.

Kentän parhaista ei liene syntynyt kinaa, sillä kyllä ne löytyi molemmista päädyistä punaisten putkien välistä. Noin laadukasta maalivahtien taistoa harvoin näkee. Molemmilla joukkueilla n. 25 salettia maalipaikkaa ja vain kymmenen tehtyä maalia. Kenttäpelureista parhaat tehot keräsi Pasi Happonen 2+1. Muista maaleista vastasi Hokkanen, Närvä ja Määttä. Porvoon tuomareita on haukuttu varmaan vuosikymmenet, mutta nyt kyllä viirupaidat puhalsivat hyvin. Jämerää vislausta, jossa linja säilyi koko pelin.

Kahdeksan pistettä viidestä Porvoon vieraspelistä on loistava saldo ja siitä on hyvä jatkaa kauden päättävään neljän kotipelin putkeen, joka aloitetaan Beweä vastaan la 15.3. klo 21.30.

Kauden aikaisempi kohtaaminen.